IDBBNBlogi

Vaadin palvelua huussiin!

Mökkeilijöiden muistoihin on palanut ikimuistettavia teknologiaan liittyviä virstanpylväitä, joita muistellaan tippa silmässä saunan kuistilla kuikan säestyksellä. Nyt internet on saapunut suomalaisten kaikkein pyhimpään, ja yritysten tulisi seurata perässä.

Huussi
Oma rauhan tyyssijani koki heinäkuussa todellisen extreme make-overin.

Meidän kolme-nelikymppisten vanhemmat muistelevat aikaa, kun mökille vedettiin sähköt ja hommattiin ensimmäinen televisio. Varakkaimmat perheet saattoivat jopa vetää mökille lankapuhelimen, mitä pidettiin jo häpeämättömänä pröystäilynä. Isäni 70-luvun alkuvuosina rakentamassa mökissä oli kyllä jo alusta pitäen sähköt ja rajattu tv-näkyvyys, mutta puhelut käytiin soittamassa 3 kilometrin päässä sijaitsevassa maalaistalossa. Talon isäntäväki myös kiinnitti eteisessä sijaitsevan puhelimen viereen ilmoitustaululle soittopyyntöjä ja muita ilmoituksia. Television virkaa toimitti pitkälle 2000-luvun alkuun vanha mustavalkotelevisio, johon Kolin analogilähetin onnistui lähettämään kohisevaa kuvaa kahdelta kanavalta. Uutiset kuunneltiin pääosin radiosta ja kylältä ostetut aikakausilehdet kasaantuivat varaston nurkkaan. Näin mentiin 30 vuotta eikä paremmasta osattu haaveilla.

Kymmenen vuoden aikana olemmekin sitten saaneet kokea käsittämättömään tahtiin kerrassaan huikeita digitaalisia kliimakseja. Ensimmäinen puhelinsoitto mökkiterassilta kännykällä räjäytti tajunnan ja digiboksin tuottama kristallinkirkas kanavapaljous sysäsi koronan, palapelit ja pelikortit kaappiin. Kamerakännykällä otettu kuva ukkospilvistä hujahti hetkessä toiselle puolelle Suomea ja GPS lisäsi rohkeutta laajentaa mustikkareviiriä. Viimeisimmän teknokliimaksin koin tänä kesänä, kun selasin nettisivuja iPhonellani mökkihuussissa ja yritin etsiä vessan remonttia varten tietoa maaleista sekä paikallisen K-raudan paneelien hinnoista ja mitoituksista. Eipä löytynyt ja K-raudan nettisivutkin sekoilivat mobiiliselaimessa.

Siinä vaiheessa kun netti siirtyy mökkihuussiin, voidaan puhua mobiilinetin arkistumisesta. Operaattorit ovat toki jo vuosia mainostaneet mokkuloitaan laiturin nokassa läppärin kanssa makoilevilla lomalaisilla, mutta todellisuus on ollut toista. Yhteyksien parantumisen myötä ollaan vihdoin tilanteessa jossa jokaisen yrityksen tulisi ankarasti miettiä omien sähköisten palveluidensa ja nettisivujensa käytettävyyttä mobiililaitteiden näkökulmasta. Toimivatko sivut kännykässä? Näyttävätkö ne hyviltä? Onko palveluni sellainen, jonka ääreen olisi hyvä päästä mistä tahansa? Voisinko palvella asiakkaitani paremmin mobiiliohjelmalla, eli appsilla? Voinko tarjota mobiilisovelluksella lisäarvoa joko ilmaiseksi tai pikkupreemiolla?

Mobiilille netille tulee käymään samoin kuin kännyköille. Totumme hankkimaan tietoa mistä tahansa, milloin tahansa emmekä kykene enää olemaan verkon ulottumattomissa, samoin kuin emme kykene enää elämään ilman kännykkää.  Jokaisen yrityksen tulisikin tässä vaiheessa aidosti pohtia kuinka mobiili-internet vaikuttaa heidän markkinointiinsa ja palvelustrategiaan.

Sähköpostiosoitteesi:

Ota yhteyttä

Lisää kommentti

Portrait gadget
Tree gadget



Window gadget
Telephone gadget