Graafisten ohjeistojen tyrannian päättymisen myötä myös kiveen hakatut, staattiset ja jähmeät logot ovat päätymässä romukoppaan. Dynaamisesti muuttuvat logot vapauttavat brand managerit ja graafiset suunnittelijat käyttämään monipuolisemmin luovuuttaan.
Dynaamisten, tilanteen, käyttötavan ja viestin sisällön mukaan
muuttuvien logojen pioneeri oli Melbournen kaupungin visuaalisen ilmeen uudistus vuonna 2009.
Melbournen logon jälkeen perässä seurasi nopeasti mm. AOL ja
uusimpana PriceWaterhousCoopers, jonka logo laajeni kokonaiseksi graafiseksi järjestelmäksi.
Logotyrannian lopullisesta murtamisesta voitaneen kiittää Googlea,
joka aikoinaan aloitti trendin juhlistamalla erilaisia juhlapäiviä
teemalogoilla.

New York Museum of Arts and Design -case
Dynaamisissa logoissa on kyse loppujen lopuksi varsin simppelistä
asiasta. Otetaan selkeästi tunnistettava muoto, väripaletti,
graafinen elementti, tekstuuri tai kuvio jota voidaan varioida
määriteltyjen rajojen puitteissa varsin vapaasti.
Yksinkertaisimmillaan dynaamisessa logossa pudotellaan ääriviivojen
sisälle tilanteen mukaista sisältöä. Monimutkaisimmillaan logon
muotoa, suuntaa ja elementtien jakautumista voidaan muokata
rikkomatta tunnistettavuutta. Selkeisiin graafisiin muotoihin
perustuvaa logoa voidaan hyödyntää lähes rajattomasti kirjepohjista
ja esitteistä ambient- ja sissimarkkinointiin. Muoto voi taipua
pehmoleluista kuumailmapalloihin ja toimistorakennuksiin
saakka.
Yhdistävän elementin tulisi olla uniikki ja helposti
tunnistettava tai olla valmiiksi tuttu ja perinteinen.
Jälkimmäisestä lähestymistavasta toimii esimerkkinä
"musiikkikanava" MTV:n logo, jonka
laajalti tunnistettu logo kestää lähes mitä tahansa. MTV aloitti
logonsa varioinnin itse asiassa jo 80-luvulla ja on dynaamisen
suunnittelun todellinen pioneeri. Uuden tyyppinen logosuunnittelu
mahdollistaa monialaisten organisaatioiden logojen ja visuaalisen
ilmeen muokkaamisen, tinkimättä yhtenäisestä ilmeestä. Dynaamisten
logojen avulla voidaan sovittaa logo erilaisiin tilanteisiin,
tuotteisiin tai vaikkapa vuodenaikoihin sopivaksi.
Dynaamiset logot eivät toki sovi kaikille. Niiden suunnittelu ja
käyttö lisää työmäärää ja vaatii ammattitaitoa. Toisaalta
mukautuvat logot lisäävät viestinnän mahdollisuuksia, vapauttavat
luovuutta ja välittävät viestiä dynaamisesta, ajassa kiinni
olevasta ja rennosta organisaatiosta. Dynaamiset logot yllättävät,
piristävät ja saavat hyvälle tuulelle.
Katso lisää esimerkkejä erilaisista dynaamisista logoista Hexaninen sivuilta.