Webbiin kirjoittamista ei tarvitse jännittää liikaa. Pääasia on, että annat näppäimistön laulaa usein ja turhia puristamatta.
Mark Bernstein valaisee varsin loistavasti webin elävää puolta. Tällä tarkoitetaan
jatkuvasti muuttuvaa ja päivitettävää sisältöä, kuten esimerkiksi
uutissähkeitä, urheilutuloksia, tai vaikkapa blogeja. Bernsteinin
10 ohjetta seuraten ei voi mennä hirveästi metsään, jos vähääkään
omaa kirjoittajan luonnetta. Tässä ohjeet tiivistettynä olkaa
hyvät:
1. Tiedä miksi kirjoitat
Älä siis pelkästään kerro mitä on tapahtunut, vaan kerro miksi
sillä on merkitystä. Tähän voi vielä lisätä sen, että kirjoita
tunteella. Kirjoita asioista jotka saa näppäimistösi kuumenemaan.
Jos et keksi miksi asiallasi on suurta merkitystä, niin löydä se
syy.
2. Avaudu usein
Vartti päivässä pitää kynän (jaa pääkopan) terävänä. Ei ole
tarvetta kirjoittaa pitkästi, mutta usein. Tämä muuten kummasti
helpottaa myös tyhjän paperin syndroomaan.
3. Tiivistä
Kirjoita, poista puolet, kirjoita puhtaaksi.
4. Hanki ystäviä
Lue paljon, ole perillä maailman asioista. Kun oma tuotoksesi on
kiinnostavaa ja innostavaa, niin saat kavereita. Sinusta halutaan
kuulla lisää. Ai niin, älä unohda antaa muille palautetta.
5. Haasta
Kohdan 4 parhaat ystävät ovat myös pahimpia vihollisiasi. He
haastavat sinut älylliseen kaksintaisteluun, ja osaavat myös
istahtaa alas löydettyään jossain määrin yhteisen linjan. Tai jos
sitä ei löydy, niin hyväksyvät kuitenkin toisten mielipiteet,
vahvasti perusteltuina tietenkin.
6. Yllätä
Vaihtele tyyliäsi, rakenna siltoja eri asiakokonaisuuksien kesken.
Ja jos homma tuntuu menevän täysin metsään, niin vaihda aihetta.
Virheiden myöntäminenkään ei ole pahasta.
7. SEISO JA HUUDA!
Kun sinulla on tarpeeksi faktaa tukenasi, niin nouse seisomaan ja
kerro asiastasi kovaan ääneen. Puolusta näkemyksiäsi, taistele.
Mutta muista olla oikeassa.
8. Sekstaa
Myönnä, että meissä kaikissa asuu pieni Seiska-toimittaja. Pistä
siis itsesi täysillä likoon, vaikka lopputulos ei olisikaan
turvallisin vaihtehto.
9. Säilytä vanhat juttusi
Servereillä on onneksi ihan riittävästi tilaa kaikelle minkä
kirjoitat. Kun säilytät vanhat luurankosi, niin niihin voi myös
muodostaa edellä mainittuja aasinsiltoja tulevaisuudessa. Minähän
sanoin...
10. Älä ota sitä vakavasti
Jeppekin sen tietää. Ei tämä ole kuitenkaan niin hirmu vakavaa,
siis tämä elo yleensäkään.
Itselleni tämä raapustus toimii hyvänä kertauksena. Joskus sitä
nimittäin sokeutuu omalle tekstilleen. Onneksi on olemassa kohdat 4
ja 5, jotka kertovat milloin ajatuksenjuoksu on karkaamassa 90
astetta toiseen (ei välttämättä väärään) suuntaan.