IDBBNBlogi

Osaatko kertoa tarinoita?

B2B markkinoinnissa käytetään useimmiten journalistisen sisällön luomisesta tuttua tekstin tuotannon kaavaa: kuka, mitä, missä, milloin ja miksi. Mutta myös B2B -yritykset voivat kertoa tarinoita, joissa on sankareita, konnia ja onnellinen loppu.

Useimmiten B2B -yrityksissä tekstiä luovat insinöörit, konsultit ja muut oman alansa rautaiset asiantuntijat. Teksti on tehokasta, tiivistä, kuivan asiallista ja erottuu kilpailijoista yhtä hyvin kuin Pekka Perusinsinööri Pentti Perusinsinööristä.

"Hydromax Oy valmistaa Lievestuoreella hydrauliikkapumppuja. Hydromaxin hydrauliikkapumppujen millibaarihydrostaattinenkompressioteho ylittää jopa 3,5 MnBarDbs/kg ja parantaa alfahydrokompressorien tehoa kolmanneksella".

Siitä saakka kun ihminen oppi käyttämään kieltä, on tätä tarinoita käytetty välittämään tietoa sukupolvilta toiselle.  Aivotutkimukset ovat osoittaneet, että tarinamuotoon taitavasti puettu tieto aktivoi aivojemme vanhimpia osia ja jää näin ollen paremmin mieleen. Ostopäätökset ja tunteet käsitellään samassa osassa aivoja ja täysin erillään loogisia prosesseja käsittelevästä aivojen osasta. Jos siis haluamme saada aikaan ostopäätöksen, tulee meidän vedota ensin tunteisiin ja vasta tämän jälkeen auttaa asiakasta perustelemaan tunteilla tehty päätös logiikalla.

Kuluttajamarkkinoinnissa tarinoita on hyödynnetty jo pitkään, B2B markkinoinnissa ollaan vasta nyt heräämässä tarinoiden voimaan. Tarinan aikana kuljetaan pisteestä A pisteeseen B. Alku ja päätepisteen välillä tasapaino järkkyy, tasapainon saavuttamiseksi kamppaillaan ja tasapaino palautetaan. Hyvässä tarinassa on päähenkilö, roisto, sankari ja kiinnostava tapahtumapaikka. Tapahtumapaikka voivat toimia esim. asiakkaan markkinat ja tarinan päähenkilönä on asiakas itse. Asiakkaan markkinoilla tapahtuu tasapainoa järkyttävä häiriö, jonka aiheuttajana voi olla pahis, kilpailija, kansantalous, lainsäätäjä tai uusi teknologia.

Kun tasapaino on järkkynyt ja asiakas on pulassa saapuu paikalle tarinan sankari, (sinun yrityksesi) valkoisella ratsulla miekka tanassa ja pelastaa neidon lohikäärmeeltä. Tarinan lopussa tasapaino on saavutettu ja asiakkaasi on turvassa. Ja mikä parasta, sinä olet saanut prinsessan ja puoli valtakuntaa.

Parhaassa tapauksessa autat asiakkaasi kertomaan eteenpäin omaa tarinaansa, jossa sinä olet mukana.

Sähköpostiosoitteesi:

Ota yhteyttä

Lisää kommentti

Portrait gadget
Tree gadget



Window gadget
Telephone gadget